Lisäykset, karsimiset ja kerronnan rytmi
Yksi yleisimmistä neuvoista kirjoittajille on, että käsikirjoituksen varsinaisessa luomisvaiheessa kannattaa kirjoittaa mieluummin liikaa kuin liian vähän, koska jälkeenpäin on paljon helpompi karsia kuin lisätä. Onko tämä neuvo tosi tai ainakaan aina paikkansa pitävä? Kysymys koskee ennen kaikkea kerronnan rytmiä.
Sekä tekstin lisääminen että karsiminen jälkeenpäin voivat rikkoa kerronnan rytmin. Varsinaisessa luomisvaiheessa kirjoittaja hengittää kerronnan myötä, hän on sen sisällä: teksti kulkee kuin mielensisäinen puhe. Tällä puheella on oma luontainen rytminsä ja yleensä se on hyvä. Toisen kirjoittajan virkkeet ja kappaleet ovat pidempiä, toisen lyhyempiä, toisen tyyli kuvailevampi, toisen napakampi, mutta yhtä kaikki molempien kerronnassa on oma rytminsä.
Kun kirjoittaja vetäytyy kauemmaksi tekstistään tarkastellakseen sitä kriittisesti pienen etäisyyden päästä, hänessä syntyy huomioidensa seurauksena halu muuttaa, korjailla ja parannella tekstiä. Tässä onnistumista uhkaa kuitenkin tajun rytmistä puuttuminen. Kirjoittaja ei tavoita enää kerronnan alkuperäistä, luontaista rytmiä, vaan lisäilee ja poistaa tekstiä niin, että kerronta joutuu epätahtiin. Tämä johtuu juuri etäisyydestä, joka hänellä tekstiin siinä vaiheessa on: hän ei ole siitä niin lähellä kuin kaukanakaan. Lähellä ollessaan hän hengitti myötä ja kaukaa hän voisi nähdä kokonaisuuksia, mutta nyt hän on jossain siinä välissä, missä yksityiskohdat korostuvat liikaa.
Riittävän kauas pääseminen omasta käsikirjoituksesta on kirjoittajalle vaikeaa, ja se saattaa vaatia pitkää taukoa, jotta käsikirjoitus unohtuisi ja sen voisi nähdä taas tuoreesti. Sen vuoksi sekä lisäykset että karsimiset ovat todellinen haaste. Mitä pidemmästä ja polveilevammasta tekstistä on kyse, sitä vaikeampaa se on. Ulkopuolinen tekstin ymmärtäjä voi kuitenkin olla tässä suureksi avuksi edustaessaan kirjoittajalle likinäköisyyden korjaavia linssejä. Niiden avulla kirjoittaja pääsee käsikirjoituksensa kanssa nopeammin eteenpäin eikä käsikirjoitus jää sinne pöytälaatikon pohjalle "viimeistelyä vaille".